Kombiwagen AX-922 vm 1971
![]()
Omistaja: Heino Vänskä

Satuin pääsemään tammikuussa 1971 Itä-Afrikkaan (Keniaan ja Tansaniaan) Uppsalan yliopiston järjestämälle kasvikurssille, jonka aikana liikuimme laajalla alueella kolmella Kenian pääkaupungista Nairobista vuokratulla VW Kleinbus-silla (vm 68-70). Ne osoittautuivat erinomaisen käteviksi ja kestävik-si vaikeissa olosuhteissa, joten ihastuin niihin saman tien. Tultuani Suomeen menin varsin pian katsemaan valikoimia silloiseen Wihuri-Yhtymä Oy:n- VWAutoon, jonka eräs toimipiste sijaitsi Hakaniemessä Helsingissä Näkinkuja 5:ssä.
Koska rahasta oli tiukkaa, päätin lopulta ostaa autoverosta vapaan ikkunapakettiauton, eli Kombiwagenin, vaikka esim. VW Westfalia olisi ollut silloin unelmani.
Harkinta-aikani jälkeen kauppa tehtiin lopulta 25.2.1971 myyjä Reijo Rutasen kanssa. Halusin tavaratilaan vaneroinnin ja kovat istuimet, kun ei ollut varaa maksaa autoveroa pehmeistä istuimista. Waunun kokonaishinnaksi tuli 11.852 mk tilauksen mukaisine lisävarusteineen, joita olikin useita - Eberspächer BN4 -bensiinilämmittimestä alkaen. Käsiraha oli 1.000 mk, ja loput kauppahinnasta maksoin 10.5.1971 Waunun luovutuksen yhteydessä.
Jälkeenpäin VW Museon antamasta ‘syntymätodistuksesta’ ilmeni mm., että Waununi (AX-922) valmistui Hannoverin tehtaalla 31.3.-71 ja lähti sieltä 13.4.-71 laivattavaksi Suomeen. Turkuun se saapui 20.4.-71 Passat -nimisellä laivalla. Lisää mielenkiintoi-sia yksityiskohtia sain lukea aikanaan ajoneuvokortin valokopiosta, jonka nykyisen maahantuojan edustaja Eva Vilonen erittäin ystävällisesti toimitti minulle.
Ajokkini joutui heti alkuun kovaan käyttöön retkeillessäni työasioissa Keski-Euroopassa ja erityisesti Alpeilla. Siellä pikkuteiden nousut ja laskut olivat todella jyrkkiä, joten moottori ja jarrut olivat kovalla koetuksella. Myöhemmin seikkailin kotimaan lisäksi myös Ruotsin ja Norjan Köli-vuoristossa.
Yövyin Waunussani vuosien varrella useita satoja kertoja, useimmiten muualla kuin leirintäalueilla. Vain kerran yöuntani häirittiin, kun joku ruotsalainen raggari yritti murtaa lukollista bensiinitankkini korkkia ja varastaa bensiiniä siinä kuitenkaan onnistumatta. Heräsin onneksi ajoissa, mutta raggari pääsi valitettavasti karkuun, ja jumiin mennyt vioitettu bensiinitankin korkki jouduttiin poistamaan korjaamolla oikein työkalujen kanssa ja vaihtamaan uuteen.
Aivan alkuun Waunussani ei ollut halogeenilisävaloja. Ne asennettiin melko pian sen jälkeen, kun olin palannut kotiin Keski- Euroopan kierrokselta 1972. Olin joutunut ajamaan yötä myöten kovalla kiireellä sankassa sumussa läpi Pohjois-Saksan ja Tanskan läpi ehtiäkseni Göteborgiin Ruotsiin sovittuun tapaamiseen eläkkeellä olevan kasvitieteen professori Gunnar Degeliuksen luokse. Ehdin onneksi ajoissa. Kun tuon matkani jälkeen piirimyyjä sattui lähettämään kotiini edullisen tarjouksen halogeeninelivalojärjestelmän (H4) asentamisesta, tartuin siihen kuin nälkäinen leipään ja olen ollut silloiseen hankintaani erittäin tyytyväinen.
Kun ajomatkoja oli kertynyt ympärivuotisessa käytössä noin 314 000 km, päätin, että tämä vanha uskollinen palvelija ei saa ruostua, vaan se pitää entisöidä paraatikuntoon.
Vuonna 1995 silloisen Wagens Ky:n ahkerat ja pätevät puurtajat Mikko Uski ja Petri Partanen remontoivat Waununi alustan hyvään kuntoon Kouvolassa. Entisöintiä jatkettiin muilta osin Helsingissä silloisessa Reima Kanerva Oy:ssä lokakuussa 1996 muiden töiden ohella. Onnekseni sain projektiini ulkopuoliseksi konsultiksi ja valvojaksi Turo Mustosen Kirkkonummelta. Tammikuun 13. päivänä 1998 oli vuorossa museoajoneuvotarkastus, ja pian sen jälkeen Waununi kirjattiin museorekisteriin.
Tätä kirjoittaessani jouluna 2007 matkamittari osoittaa lukemaa 329.251,9 km, joten entisöinnin jälkeen kymmenenä kesänä on kertynyt yhteensä pyöreästi noin 15.000 km. Entisöinnin jälkeisistä matkoista toistaiseksi antoisin oli FVWA:n toinen Saksan matka (Wolfsburg Tour 2) kesällä 2000, jolloin käytiin mm. Wolfsburgin ja Hannoverin tehtailla sekä Wolfsburgin VW-tapahtumassa (= 11. Int. Käfer & Co. Treffen in Wolfsburg).
Vaikka henkilökohtainen ikämittarini osoittaa tällä hetkellä lukemaa 64, odottelen silti uusia seikkailuja Kombiwagenillani Saksan moottoriteillä ym.




