Kupla -58
![]()
Omistaja: Seppo Rauti
Minun ensikupla oli vuonna 2005 hankittu punainen -73 kupla. Jouduin siitä luopumaan jo samana vuonna, kun piti käyttöauto hankkia. Kun vuonna 2007 en enää käyttöautoa tarvinnut niin polte saada vanha volkkari alkoi taas. Koitin samalla kaupitella käyttöautoani ja katsella sopivaa volkkaria. Sitten huomasin nettiautossa museorekisteröidyn kuplan vuosimallia 1958 ja otin myyjään yhteyttä. Hän oli myös kiinnostunut ostamaan käyttöautoani, niin tilanne oli otollinen. Kuvien perusteella tehtiin alustavat kaupat ja lähdin autoa hakemaan Hämeenlinnasta, minne sovittiin omistajan kanssa näyttö. Auto tuli Turusta, jossa se oli viettänyt viimeiset 20 vuotta.
Auto oli ollut ennen minua täysin kesäkäytössä ja sillä oli ajettu viimeisen 10 vuoden aikana n.200km / kesä. Auto oli museokatsastettu vuonna 1998.
Kupla ja onnellinen uusi omistaja huoltoasemalla juuri kauppojen jälkeen. Ja heti päästiin työntämään se käyntiin kavereiden kanssa ja ne kiros koko matkan että mitä tuli taas hankittua...
Projekti etenee
Vuonna 2007 tuli Bug In Finn-tapahtumasta kolmas sija ja pokaali Typ 1 luokasta. Halusin kuitenkin tehdä autoon muutoksia, museorekisterin sallimalla tavalla tottakai. Mäntsälästä löytyi vanha kattoteline, joka oli ollut ladon alla maassa vähintään 20 vuotta. Isäni osti sen minulle halvalla ja sen otin projektiksi ensin. Aluksi hioin sen käsin ja tämän jälkeen maalasin sen. Puurimat teki tuttu valkotammesta.
Ja tämän näköinen siitä tuli valmiina.
Seuraavana oli vuorossa renkaat. Tilasin Suomalaisen yrityksen kautta Firestonen valkosivu- ristisidosrenkaat jenkeistä, koska Suomesta niitä ei löytynyt 5.60X15 jaolla. Tältä auto näytti sitten ensimmäisen tallissa vietetyn talven jäljiltä.
.Samana talvena tuli myös käytyä kuplan moottoria läpi, koska autossa oli starttiongelmia sekä myös bensansaannissa oli jotain häikkää. Autoon tuli uusi kaasari, uusi bensapumppu ja uusi virranjakaja. Tämän jälkeen se kävi paikallisella korjaajalla, joka ymmärtää paljon volkkareista niin säädettävänä. Mutta eipä tämäkään riittänyt ja kun Internetistä tuli selailtua erilaisia vanhoja volkkareita, niin taas mieleen tuli paljon uutta paranneltavaa…Seuraavaksi kuplan katolle löysi tiensä vanha Esson öljykanisteri ja matkalaukku ja lisää oli jo suunnitteilla.
Keväällä 2009 asennettiin kaverin kanssa kuplaan uusi sisusta, koska vanha alkoi olla jo niin huonossa kunnossa, että ei sopinut auton muuten niin siistiin kuntoon. Verhoilimme penkit kokonaan vanulla jolloin ne saatiin jälleen ryhdikkäiksi ja kiinnitimme penkin päälliset paikoilleen. Samana keväänä autoon tuli myös uusi akku ja laturin säädin, jolla saatiin starttausongelmat korjattua.
Kesällä 2009 sain kuplaan vanhat puusukset vuodelta -42 ja löysin myös vanhat sauvat, jotka asennettiin suksitelineeseen taakse. Suksitelineen teki yksi Suomen volkkariyhdistyksen jäsen ja komea siitä tulikin.
Tässä kunnossa kupla on nykyään ja taas pitää jo suunnitella kovaa vauhtia kaikkea uutta, mitä autoon on tulossa.
Auto on toiminut aikaisemmalla omistajalla hääautona ja minullekkin on muutama tarjous näistä tullut. Välillä se on myös ollut ammattilaisvalokuvaajien kohteena ja siitäkin muutama räpsäisy
.Auton kanssa on tullut yhteisiä kilometrejä jo paljon ja Lahdessa se on herättänyt paljon hilpeyttä ja ilonaiheita. Aina kun sen kanssa kaupungilla ajelee ja huomaa ihmisten iloiset ilmeet, niin muistaa miten tyylikäs vanha rouva se jo on.
Kuplalle tuli myös tehtyä kotisivut, jossa vähän päivittelen projektien etenemistä, mutta vähän on tullut oltua laiska päivittelemään: http://www.rauti.fi
Kuulun autoni kanssa Päijät-Hämeen jaokseen ja meidän verkkosivut löytyy osoitteesta www.volkkarit.fi




