VW 1300, 1968
|
alkuperäinen sisustus 1960-luvulta
|
|
auton mukana tulleita esitteitä 1950- ja 1960-luvulta
|
|
Philips-radio 1970-luvulta
|
Vuoden 2003 aikana päähäni iskostui ajatus, että olisi mukavaa omistaa vanha volkkari. Asia jäi kuitenkin ajatuksen tasolle, enkä ryhtynyt autoa aktiivisesti etsimään. Sattuma puuttui kuitenkin peliin, kun loppukesällä 2003 näin Karjalaisessa myynti-ilmoituksen Kuplasta, vuosimallia 1968. Kävin vilkaisemassa autoa ja päällepäin se näytti olevan siistissä kunnossa. Autossa oli mustapohjaiset kilvet, mikä oli tärkeä asia. Olin jo aiemmin päättänyt, että, jos hankin volkkarin, niin siitä täytyy löytyä mustat kilvet. Jäin pohtimaan asiaa vielä pariksi päiväksi ja kun sitten lopulta päätin soittaa myyjälle, kävi ilmi, että ostotarjouksia oli jätetty jo kaksi. Pääsin kuitenkin vielä katsomaan autoa ja koeajon jälkeen onnistuin tekemään myyjää miellyttävän tarjouksen. Auton omistaja oli noin 85-vuotias opettajatar ja myös auton ainoa omistaja tähän mennessä. Esittelyn hoiti omistajan sukulaismies, mutta paperit kirjoitettiin omistajan itsensä kanssa. Koska valmistuin historian opettajaksi kesällä 2007, on auton omistajana siis jälleen opettaja. Auton mukana tuli alkuperäisvarustusta, kuten esimerkiksi työkalusarja, tunkki, ilmapumppu ja ilmanpainemittari sekä muuta mielenkiintoista pikkusälää. Hansikaskotelosta löytyi ohjekirja alkuperäisessä kotelossa sekä varsin kattava huoltohistoria. Bonusta olivat myös vanhat tulitikkulaatikot vuosikymmenten takaa, 1950–1960-lukujen matkaoppaat sekä 1950-luvun tiekartat, jossa Porkkalan vuokra-alueen rajat.
Ensimmäisinä vuosina ei autolle tullut tehtyä mitään ihmeempiä parannuksia, puhdistamista ja perushuoltotoimenpiteitä lukuun ottamatta. Kaikkein eniten kaipasin autoon vanhan mallista radiota. Yllättäen kirpputorilta löytyi viidellä eurolla kohtalaisen hyvin tyyliin sopiva Philips (varmaankin 1970-luvun alkupuolelta?). HotCarsista hankin radiolle antennin. Vuosien aikana autoon on löytynyt yhtä sun toista oheisrekvisiittaa, kuten esimerkiksi Karjalainen vuodelta 1968. Vuoden ajasta riippuen auton mukana ovat kulkeneet myös vanhat puusukset ja luistimet, piknik-kori ja salkku.
Alkuvuodesta 2007 koitti koneremontin aika. Vanha kone, jossa oli täynnä 120 000 km, koneistettiin uuden veroiseksi ja öljyn jatkuva kaataminen koneeseen loppui. Kun kone oli uusittu, oli luonnollista, että seuraava vaihe olisi ulkomaalaus.
|
|
|
maaliskuussa 2009
|
uutta maalia, marraskuussa 2009
|
purettuna maalausta varten, lokakuussa 2009
|
Maalaus valmistui marraskuussa 2009. Maalauksen yhteydessä autoon uusittiin nastarenkaat, puskurit, astinlaudat sekä lähes kaikki tiivisteet. Puskureita lukuun ottamatta muut kromiosat ja kylkilistat olivat niin hyväkuntoiset, että ne tulivat takaisin maalauksen jälkeen. Auton hyväkuntoisiin sisäosiin ei maalauksen yhteydessä kajottu, vaan ne jäivät ennalleen. Näin VW siis palautui 1960-luvun loistoonsa. Keväällä 2010 autoon uusittiin vielä laturi + säädin sekä tehtiin kattava jarruremontti. Volkswagen on ollut ajossa kesät ja talvet ja Joensuusta käsin sillä on liikuttu muun muassa Outokummussa, Kolilla, Ilomantsissa, Nurmeksessa ja Savonlinnassa. Toivon, että wanha wagen jaksaa kuljettaa minua vielä vuosikymmenet eteenpäin.
Mikko Rautiainen
|