Kirjautuminen



Tapahtumia


Etusivu Tampere-Pirkanmaa
Mainospalkki

Tampere-Pirkanmaa

Sähköposti Tulosta PDF

FVWA Tampere-Pirkanmaa (aikaisemmin Tampereen jaos) on perustettu vuonna 1984. Jaoksen jäsenmäärä on n. 300 henkilöä ja aktiivijäseniä parikymmentä eri puolilta Pirkanmaata. Jaos täyttää 25 vuotta v. 2009.

Jaoksen vetäjänä on vuodesta 1998 toiminut "pressa" Ari Korpela.

Tampere-Pirkanmaan jaoksen toiminta on ympärivuotista. Talviaikaan kokoonnutaan pääasiallisesti kerran kuussa Lahdenperän ABC:lla ja kesällä joka toinen viikko joko Pyynikin näkötornilla, Mustassalahdessa tai jossain erikseen sovitussa mielenkiintoisessa paikassa.

Tampereella keväisin pidettävään HotRod&Rock Showhun olemme osallistuneet vuodesta 1999 lähtien joka kerta ja muutaman kerran tätä aikaisemminkin.

Osastopalkintoja ja autokohtaisia voittoja on näyttelyssä tullut useana vuonna.

Jokakeväiset Vappuajelut ovat koonneet VW-harrastajia ympäri Pirkanmaata.

Myös yhdessä vietetyistä pikkujouluista on jo tullut perinne, samoin kuin keväisin järjestetyistä pilkkikisoista.

Vuoden 2008 Tampere-Pirkanmaan suurin yhteisvoimin elokuussa järjestetty tapahtuma oli Siitama Bronx #1 viikonloppukokoontuminen. Seuraava eli Siitama Bronx #2 järjestetään 12.-14.6.2009, jolloin myös vietetään Tampere-Pirkanmaan jaoksen 25-vuotisjuhlia.

Autourheilusta innostuneet jaoksen jäsenet ovat yhdessä rakentaneet "Kilpurin", jolla on osallistuttu, vaihtelevalla menestyksellä, kesän rata-ajoihin. Huomioitavaa on, että Tampere-Pirkanmaa on ainoa, jolla on ryhmässä myös naiskuskit. Väistä Wähän Racing on varteenotettava kilpailija ensi kesän koitoksissa.

Simrac-rallisimulaatio ja Suzukart-kartingformula ovat olleet talviaikaan suosittuja yhdessä olon aiheita.

Jaoksen innokkaimmat jäsenet ovat ottaneet Wolfsburgin kaupungin ja varsinkin siellä pelaavan jalkapallojoukkueen "omakseen". Jo kolmena vuonna kaupunkiin on tehty matkoja. On käyty jalkapallo-otteluissa, Autostadtissa ja kesällä 2008 kaupungin 70-vuotisjuhlissa, jossa luovutettiin paikalliselle VW-jaokselle yhdistyksen viiri. Jatkuvasti on kyselyjä "koska mennään seuraavan kerran?".

Vuodesta 1983 lähtien Tampere-Pirkanmaan jäseniä on ollut mukana kaikissa Bug in Finn -tapahtumissa. Vuoden Volkkareiksi on jaoksen jäsenten autoja valittu jo kahdeksan kertaa (ensimmäinen v. 1983). Vuoden Volkkarihenkilön titteli on saatu Pirkanmaalle kaksi kertaa ja yhdistyksen kunniajäsenkirjakin on kolmella jaoksen jäsenellä.

Vuosien mittaan on Tampere-Pirkanmaalta valittu Volkkariyhdistyksen toimihenkilöiksi mm. puheenjohtajia, rahastonhoitaja ja jäsenrekisterinhoitajia.

Myös internettiimissä toimii kantavana voimana ja kiitettävästi jaoksemme jäsen.

FVWA Tampere-Pirkanmaalla on toimitaa vuoden ympäri!

Viimeksi päivitetty 23.12.2008 21:41  

Tapaamiset