Kastenwagen on umpipakettiauto, jossa ei ole tehtaan toimesta takasivuikkunoita. Sen pohjalle tehtiin monenlaisia eri variaatioita ja muutoksia. Autoon sai tilauksesta useita lisävarusteita, kuten molemminpuoliset takasivuovet. Kastenwagenin sai tilattua myös korotettuna Grossraum -versiona, ja paloautovarustettuna mallina.
Suomessa monista Kastenwageneista tehtiin ikkunoituja. Mm. linja-autovalmistaja Wiima teki Kastenwageneihin perustuvia ns. Wiima-Busseja. Wiiman laittamien ikkunoiden määrä ja koko vaihtelee vuosittain. Eräissä Wiiman malleissa on myös takanurkkaikkunat.
Ikkunoita laitettiin monesti myös ihan itse, ja moni Kastenwagen muutoskatsastettiin Kombiksi tai Kleinbussiksi. 60-luvulla pakettiautoilla ei ollut autoveroa, kun taas henkilöautoilla oli. Ikkunoidun umpipakettiauton sai muuttaa vuoden käytön jälkeen istuimelliseksi henkilöautoksi ilman veroseuraumuksia.
Ikkunoituja Kastenwageneita muutettiin monesti myös suosituiksi retkeilyautoksi. Tällöin varustukseen lisättiin yleensä kaappi, pöytä, istuimet, ja niistä muunnettavat makuutilat. Lisäksi sivulle rakennettiin erilaisia telttakatoksia.




